Kontaktiopetus, digitaaliset oppimisympäristöt ja opettajan työaika

Maailman muuttuessa vinhaa vauhtia kateederilla luennoiva opettaja ei ole enää yleinen ideaali, vaan hänen tilalleen on astumassa uusi olio: digiverkko- monimuoto-pedagogisen oppimisen asiantuntija. Pysyykö yliopisto suunnittelu- ja johtamisjärjestelmineen muutoksessa mukana?

Tieteentekijöiden liiton opetus- ja tutkijanuratyöryhmän viime vuotisen kyselytutkimuksen mukaan yliopistojen työaikasuunnitelmien laatimiskäytänteissä on reilusti kehitettävää (ks. Totuudenmukainen työaikasuunnitelma – pelkkää fiktiota?, Acatiimi 8/2016). Ohjeissa ei ole muun muassa selkeästi määritelty, kuinka verkko-opetukseen ja monimuoto- opetukseen, opetuksen valmisteluun tai ohjaustehtäviin tarvittavat tunnit lasketaan työaikasuunnitelmaan. Tämän vuoksi suunnitelmissa on monilta osiltaan fiktion tuntu.

Viime elokuussa opetus- ja tutkijanuratyöryhmän jäsenet osallistuivat Peda-forum-päiville jo kolmantena vuonna peräkkäin. Päivät järjestettiin tällä kertaa Vaasassa. Aiempien tutkimuksen tekemisen paineisiin ja opetuksen mittaamiseen keskittyneiden paneelien jatkeeksi liiton aktiivit pitivät tällä kertaa "Mitä on kontaktiopetus?" -nimisen työpajan. Tarkoitus oli selvittää, mitä kontaktiopetuksen käsitteellä tarkoitetaan digitalisoituvissa opetus- ja oppimisympäristöissä ja miten kehitys otetaan huomioon (jos ollenkaan) työaikasuunnitelmien laatimiskäytänteissä. Maailman muuttuessa vinhaa vauhtia enää kateederilla luennoiva opettaja ei ole yleinen ideaali, vaan hänen tilalleen on astumassa uusi olio: digi-verkko-monimuoto-pedagogisen oppimisen asiantuntija. Pysyykö yliopisto suunnittelu- ja johtamisjärjestelmineen muutoksessa mukana?

Uusi oppimisen asiantuntija innostaa opiskelijoita oppimaan ja opiskelemaan. Hän markkinoi heille oppimistavoitteita, maailmanlaajuisia haasteita ja tarjoilee opiskeluprosessin, jossa oppijat innolla ja oma-aloitteisesti tutkivat kiinnostavia monimuotoisia materiaaleja verkossa sekä monimuotoisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa kehittävät osaamistaan tekemällä oppimistehtäviä. Oppimisen asiantuntijan tehtävä on ohjata ja tsempata koko prosessia.

Kuvaillussa tilanteessa asiantuntijan työajan ja kuormituksen suunnittelu muodostaa ongelman, kuten Vaasan työpajassa havaittiin. Miten kokonaistyöaikasuunnitelmissa arvioidaan prosessin suunnitteluun ja toteutukseen (materiaalit, tehtävät, vuorovaikutus, oppimistilanteen hallinta ja ohjaus) vaatima työmäärä ja -aika? Luentotunnin tai luokassa pidettävän harjoitus-, seminaari- tai keskustelutilaisuuden valmisteluun voi käyttää kertoimia, joiden suuruus ja soveltaminen vaihtelevat yliopistosta toiseen. Miten toimitaan, kun opetusmateriaalit ovat verkossa, luennot ovat videoklippeinä verkossa, tehtävät ja niiden tarkastus ja palautteet ovat verkossa? Kun luentosalissa ei tapahdu mitään, onko työtä edes olemassa?

Yksinkertainen tapa olisi pitää kirjaa työtunneista ja kirjata lukema työaikasuunnitelmaan jälkikäteen. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, koska suunnitelmat pitää tehdä etukäteen, ennen lukuvuoden alkua, ja työtunteihin varatuissa resursseissa on tietyt rajat vastassa.

Tilanteen hallitsemiseksi yliopistoihin tarvittaisiin uudenlaista ajattelua ja osaamista. Verkkomonimuoto- opetus tulisi tunnustaa tasavertaiseksi opetuksen toteutustavaksi perinteisen opetuksen kanssa, ja siihen pitäisi soveltaa vastaavanlaisia ajankäytön suunnittelun menetelmiä kuin muuhunkin opetukseen asianmukaisin tavoin. On hyväksyttävä ja hahmotettava, kuinka paljon aikaa esimerkiksi luennot korvaavien videoklippien tekemiseen kuluu. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa on karkeasti arvioitu yhden kurssin videoiden tekemiseen menevän aikaan kaksi kuukautta. Vastaavasti on arvioitava, kuinka paljon aikaa monimuotoisen kurssin toteuttaminen vaatii. Vertailukohtana voi toimia vastaavan määrän kontaktiopetustilanteita sisältävä, perinteisen luentomuotoinen kurssi, jonka toteutukseen lisätään yksilöllisesti arvioitavien tehtävien palautteen antamiseen ja keskusteluun kuluva aika.

Laadukkaan verkko-opetuksen suunnittelu vaatii aikaa ja ammattitaitoa. Hyvää verkko-opetusta ei ole se, että tallennetaan luentosaliopetusta sellaisenaan ja tarjotaan tällaisesta materiaalista koostettua kurssia verkko-opetuksena pienin lisätehtävin. Laatukysymys nousee esiin myös siinä, millaisia verkkokursseja tarjotaan maksua vastaan avoimessa yliopisto-opetuksessa.

Mikäli kontaktiopetuksen käsitettä ei päivitetä vastaamaan nykyajan tarpeita, ja suuri osa digiloikan nimissä tehdystä opetustyöstä jää näkymättömäksi ja korvaamatta, ajaudutaan hankalien päätösten äärelle. Aletaanko tinkiä opetuksen laadusta ja tehdään valmistelut ja toteutus työstä tosi asiassa maksetun korvauksen mukaisesti, jos kerran laatuun ei haluta satsata? Tällaiseen kompromissiin ei akateemisen ammattilaisen omatunto helpolla taivu. Entä missä menee opetuksen ja ohjauksen raja? Verkossa päivystävä opettaja saattaa tarjota henkilökohtaista ohjausta opiskelijoille, jotka spontaanisti tuovat esiin huoliaan. Siinä tilanteessa on vaikea sanoa ei, vaikka mittari raksuttaa.

Yksilöiden ja työyhteisöjen tulisi kysyä itseltään, millaista opetusta ja oppimista he haluavat ja miten neuvotellaan eri toimintakäytänteistä liittyen muun muassa työaikasuunnitelmien laatimiseen ja työstä maksettaviin korvauksiin. Samaan aikaan keskustelua tulee käydä mahdollisimman laajalla ja julkisella tasolla, jotta kansallisten linjausten tuottaminen voidaan potentiaalisesti selvittää.

Yliopistoissa uudentyyppisen opetuksen vaatiman työajan hallintaan pitäisi kouluttaa esimiehet ja opettajat. Esimiesten pitää antaa opettajille riittävästi aikaa laadukkaan opetuksen valmisteluun ja toteuttamiseen työaikasuunnitelmissa. Opettajien pitää osata arvioida riittävän realistisesti opetuksen valmisteluun ja toteuttamiseen kuluva aika tehdessään työaikasuunnitelmia. Opetusresurssia pitää olla käytettävissä riittävästi, jotta yliopistoissa voidaan toteuttaa pedagogisesti ja sisällöllisesti nykyaikaista ja oppimista edistävää opetusta.

Totta kai työajan hallintaan vaikuttavat yliopistojen toimintaan niiden ulkopuolelta kohdistetut paineet. Korkeakoulutuksen visiotyön asettamat huippuopetuksen ja -tutkimuksen vaateet ohjaavat yksilöitä ja työyhteisöitä tietynlaisiin suunnittelun ja toteutuksen malleihin, jotka saattavat olla enemmän kuvitteellisia kuin totuusperäisiä mutta joita on noudatettava, jotta rahoitus ja resurssit säilyisivät edes ennallaan. Nykyinen yliopistojen rahanjakomalli kuvaa enemmän OKM:n tavoitteita kuin sitä mihin raha yliopistoissa oikeasti kuluu — opetuksesta maksettava korvaus on selvästi alimitoitettu.

Digiloikkaa vaaditaan kehityksen ja innovaation nimissä, mutta miten vaatimukseen vastaaminen vaikuttaa opettajien työajan hallintaan ja uudenlaisesta työstä korvaamiseen? Visioita on helppo visioida niin kauan, kun visioijat eivät osallistu käytännön toteutukseen vaan siirtävät arkipäivän vastuun niille, joiden halutaan tottelevan.

---