Keskustelua

Duaalimalli kaipaa ravistelua

Opetus-ja kulttuuriministeriön tuoreessa korkeakoulu- uudistusten arvioinnissa on todettu, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen nykyiset roolit ja asema korkeakoulujärjestelmässä ovat käymistilassa. Kahden pilarin duaalimalli on selvityksen mukaan epäselvä ja vaikeuttaa korkeakoulukentän rakenteellista uudistumista ja yhteistyötä.

Kun arviointia esiteltiin ministeriön visioseminaarissa syyskuun lopussa, niin duaalimallia koskeva kohta näytti aiheuttavan lievää tyrmistystä monien ammattikorkeakoulujen johdossa. Puheissa kuultiin, että ammattikorkeakoulut ovat menestystarina ja että arviota ei ole riittävästi argumentoitu. Väärin selvitetty ja ihan väärä johtopäätös.

Tämä ei ole ainoa kerta, kun duaalimallia koskeva keskustelu on tapettu lähtökuoppiinsa. Kahden instituution säilyttäminen erillisinä näyttää olevan kovinkin kipeä kysymys joillekin korkeakouluille. Vai muistaako kukaan, että olisi käyty perusteellista tuuletusta OKM:n vuoden 2014 tulevaisuuskatsauksesta tai samana vuonna julkaistusta Tutkimus-ja innovaationeuvoston linjaraportista.

Ministeriön tulevaisuuskatsauksessa tuolloin kysyttiin, tuottaako kahden korkeakoulusektorin järjestelmä oikeanlaista osaamista huomisen haasteisiin ja onko järjestelmä toiminnaltaan resurssitehokas ja vaikuttava. Ehdotettiin, että ”Sama korkeakoulu voisi tuottaa sekä ammatillisemmin painottuneita että tieteellisiä valmiuksia omaavia osaajia.” Katsauksen laatijat kehottivat hyödyntämään ulkomaista kokemuksia ja niiden parhaita käytänteitä Suomen mallin kehittämisessä.

Samana vuonna julkaistu Tutkimus- ja innovaationeuvoston linjaus ehdottaa, että ”Mahdollistetaan alueelliset tai paikalliset kokeilut, joissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hallinto-, palvelu- ja opetustoimintoja yhdistetään samaan organisaatioon.” Muutaman viime vuoden aikana on nähty Lappeenrannassa, Lapissa ja Tampereella syntyvän korkeakoulukonserneja, joissa liikutaan neuvoston viitoittamaan suuntaan.

Duaalimallin ortodoksisimmat puolustajat tuntuvat näkevän tällaiset konsernit vaarallisena pilarien murentamisena. Vaikka tutkintojen tuottamaa erilaista osaamista ei varmasti kukaan halua sotkea, myös instituutioiden sekoittuminen ja yhteistyö nähdään pelottavana. Entä jos tämä johtaa sektorien yhdistämiseen niin kuin joissakin Euroopan maissa, säikytellään.

Duaalimallin puhtaana pitäminen on johtanut yksiniitiseen instituutioiden puolustamiseen. Korkeakoulujärjestelmää ei katsota kansallisen edun näkökulmasta, vaan oman sektorin etua varjellen. Ammattikorkeakouluissa ortodoksisimmat haluaisivat ulottaa eurooppalaisen tutkintojärjestelmän molemmissa pilareissa loppuun saakka ja ovat ehdottaneet vakavissaan tohtoritutkintojen ja samalla professori-nimikkeiden ulottamista ammattikorkeakouluihin. Kun olen joutunut johtamaan niukkenevilla resursseilla omaa ammattikorkeakouluani, en voi kuin ihmetellä tällaisia tohtorialoitteita. Niissä lienee kysymys ennen kaikkea oman aseman pönkittämisestä.

Sama vahvasti erillään pitämisen vaatimus on johtanut tehottomiin ratkaisuihin ylempien tutkintojen ulottamisessa ammattikorkeakouluissa kaikille aloille. Esimerkiksi tekniikan koulutuksen tilanteessa olisi syytä kansallisella tasolla katsoa kokonaisuutta.

Diplomi-insinöörin tutkintoja suoritettiin vuonna 2017 yhteensä 2 846 ja ammattikorkeakoulujen ylempiä tutkintoja tekniikan alalla 567. Eli vajaa 17 prosenttia kaikista tekniikan ylemmistä korkeakoulututkinnoista suoritettiin 17 ammattikorkeakoulussa. Näistä ammattikorkeakouluista vain yhdessä suoritettiin yli sata eli 147 tekniikan ylempää tutkintoa ja yhdessä 72 tutkintoa, muissa alle viisikymmentä vuodessa.

Viidessä ammattikorkeakoulussa suoritettiin peräti alle kymmenen ylempää tekniikan tutkintoa vuodessa. Kun lisäksi vuonna 2016 DI-tutkinnon suorittaneista vähän yli 12 prosentilla oli ammattikorkeakoulututkinto pohjalla, ei voi kuin todeta, että insinööri (ylempi amk) on yhtä kallista kuin fagotinsoittajien koulutus. Olisiko ihan mahdoton ajatus, että tekniikan ylemmät tutkinnot suoritettaisiin yliopistoissa?

Joidenkin mielestä Mariaanien hautakaan ei ole riittävän syvä duaalimallia koskeville keskustelunavauksille. Siitä huolimatta tai kenties juuri siksi asiasta pitäisi käydä perusteellinen debatti. Jos vision laatimisessa tällainen näkökulma jätetään syrjään, korkeakoulujen rakenteet kehittyvät pelkästään evoluutionomaisesti pilotoinnin, eivät strategisen linjauksen tuloksena.

Anneli Pirttilä
TkT, rehtori emerita

Tarkkuutta tilastotietoihin

Sosiaalipolitiikan professorin haastattelussa (Acatiimi 6/2018) kerrottiin: "Tutkimusten mukaan akateemisten perheiden lapset päätyvät seitsemän kertaa useammin yliopistoon opiskelemaan kuin ei-akateemisten lapset."

Aihepiiri on tärkeä ylipäänsä ja ammatillisesti Acatiimin lukijoille. Siksi on tärkeä korjata haastattelun väärä tieto. Kivisen ym:iden (2012) mukaan akateemisten ja ei-akateemisten kotien jälkeläisten yliopisto-opintoihin osallistumisen eroja mittaava odds ratio on 6,8 (noin 7). Se ei tarkoita, että ero todennäköisyyksissä olisi 6,8-kertainen. Odds ratio on tulkittavissa todennäköisyyksien suhteeksi, jos vertailtavat todennäköisyydet ovat hyvin pieniä tai yhtä suuria. Kumpikaan ei ole tilanne yliopisto-opintojen todennäköisyyksiä verrattaessa.

Odds ratio sekoitetaan todennäköisyyksien suhteeseen jopa tieteellisissä artikkeleissa. Kirjoitin samasta virheestä suomalaisessa tutkimuksessa viime vuonna (Pere ym. 2017). Rita ym. (2008) ovat huomauttaneet samasta virheestä täsmälleen samassa yhteydessä kuin nyt eli pohdittaessa suomalaisten akateemisten ja ei-akateemisten perheiden lasten yliopisto-opintoihin päätymisen todennäköisyyksien eroja. On huolestuttavaa, että vuodesta toiseen ja jopa uudestaan samassa yhteydessä odds ratio tulkitaan väärin.

Tilastotieteen sovelluksista tehdään johtopäätöksiä toimenpiteiden tarpeellisuudesta ja luonteesta, hoidosta, politiikasta jne. On hurjaa, jos johtopäätökset perustuvat väärille tulkinnoille. Sovellusaloilla tulee huolehtia riittävästä tilastotieteen osaamisesta. Se tarkoittaa muun muassa riittävien resurssien osoittamista tilastotieteen koulutukseen.

Tarkat viitteet saa allekirjoittaneelta.

Pekka Pere
yliopistonlehtori (tilastotiede), Tampereen yliopisto