Yliopisto-opetuksen arki törmää muutospaineisiin
Yliopiston opetustyön arki ja jatkuvat
muutospaineet kohtasivat Yliopistopäivien
keskusteluissa ja puheenvuoroissa. Pelot
jylläävät laitostasolla, mutta lisää vaateita
tulee jopa puolelta. Onko enää tilaa sivistysyliopistolle
ja sen arvoille? Korjattavaa
löydettiin myös yliopistojen palkkausjärjestelmästä.
Puheenjohtaja Olli Luukkainen avasi OAJ:n Yliopistopäivät
Vanajanlinnassa. Hän kiitti paikalla
olleita niistä ponnistuksista, joita on jouduttu tekemään
jatkuvan muutoksen kourissa viimeisten
parin vuoden aikana.
Viime maaliskuussa solmittua yliopistojen ensimmäistä
työehtosopimusta Luukkainen kommentoi
varsin kurantiksi sopimukseksi. Mutta korjattavaakin toki löytyy. (Ks. myös juttu)
Luukkainen piti yliopistojen tutkijanuramallia
ihan hyvänä juttuna, mutta esitti urapolun luomista
myös yliopistojen opettajille.
- Vaikka opetus on yliopiston päätehtävä, ei
opettajana pätevöityminen eikä kokemuksen kertyminen
opetustehtävässä nykyisellään juurikaan
palkitse opettajaa. Ellei yliopistoissa arvosteta
opetusta, ei saada myöskään hyviä tutkijoita. Tarvitaan
tekijöitä, jotka palkitsevat opettajuudesta
aina palkkausjärjestelmää myöten, Luukkainen
totesi OAJ:n tiedotteessa, joka lähti samaisena
päivänä.
Opiskelijoille A4-sivistystä
Päivien varsinaiset puheenvuorot aloitti Helsingin
yliopiston latinan kielen dosentti, yliopistonlehtori Reijo Pitkäranta, jonka Yliopistonlehtorien liitto
palkitsi vuoden 2009 yliopistonlehtorina. (Acatiimissa
4/2009 oli henkilöjuttu Pitkärannasta.)
Tänä syksynä tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun
hän aloitti uransa Helsingin yliopiston opettajana.
Pitkäranta esitti Yliopistopäivillä 10 teesiään yliopisto-
opetuksesta:
- Yliopiston opettaja on etuoikeutetussa asemassa.
Hän saa opettaa häiriöittä nuorille aikuisille
oman alansa asioita iloisena siitä, että luennoille
tai kursseille tulleet opiskelijat ovat kiinnostuneita
hänen opetusalastaan.
- Opiskelijoiden eteen tehdään kaikki mahdollinen.
Jos joku opiskelija uskaltautuu jotain
kysymään, hänelle on mahdollisimman tyhjentävästi
vastattava eikä ole jätettävä yhtään kiveä
kääntämättä asian selvittämiseksi.
- Kykyjenetsintä. Erikoislahjakkuuksia on syytä
erityisesti kaikin tavoin kannustaa ja rohkaista
eteenpäin.
- Yliopisto-opetus on monipuolista, laajaalaista
ja syvällistä. Yliopistoissa ei pelkästään
opeteta miten jokin asia on, vaan myös miksi se
on niin ja mistä se on lähtöisin.
- Yliopisto-opetus liittyy tieteelliseen tutkimukseen. Yliopiston opettajan on jaettava kursseillaan
ja luennoillaan päivitettyä tietoa.
- Kansainvälisyys. Yliopistonopettajien tulisi
osallistua kansainvälisiin kongresseihin ja pitää
niissä esitelmiä.
- Oppimateriaalin kehittäminen. Opiskelijoille
jaettavat monisteet eivät ole A4-saastetta, vaan
A4-sivistystä.
- Yhteiskunnallinen ulottuvuus. Tämän leiviskän
ansioituneimpiin hoitajiin kuuluvat ne opettajat,
jotka toimivat aktiivisesti omissa liitoissaan
ja etujärjestöissään valvomassa kollegojensa etuja
omaan aikaansa ja vaivaansa säästämättä kaikkien
yhteiseksi hyväksi.
- Työelämäkoulutus. Opiskelijoille pitää esitellä
jo ennen valmistumista erilaisia työmahdollisuuksia.
Yksi tapa on se, että järjestetään tilaisuuksia,
joissa eri ammateissa toimivat entiset
opiskelijat esittelevät opiskelijoille omaa työtään.
- Kokonaistyöaika. Yliopiston opettajalle
määrätty 1600 tunnin kokonaistyöaika ei yleensä
riitä kaikista velvollisuuksista selviämiseen. Koska
työtunteja ei kannata laskea, voi sanoa, että yliopiston
opettajan työ on paljolti ’taidetta taiteen
vuoksi’, latinaksi ars gratia artis.
Aalto-yliopistoon myös lehtorin
urapolku
Aalto-yliopiston akateemisten asioiden toinen vararehtori
Martti Raevaara valaisi Aalto-yliopiston
alkutaivalta ja lehtorin uramallia. Raevaaran erityisalue
vararehtorina on nimenomaan opetusasiat.
Raevaara korosti, että opetuksen ja koulutuksen
kehittäminen on ollut avainteemoja Aalto-yliopiston
alkutaipaleella. Kehitystyö pohjautuu
mm. viime vuonna tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan
69 % opiskelijoista piti opintoja liian kuormittavina.
Nyt opetussuunnitelmia pyritään miettimään
uudelta pohjalta tulevaisuusskenaariolähtöisesti
– mitä tietoja ja taitoja tulevaisuudessa
tarvitaan.
Vararehtori Raevaara kertoi myös Aalto-yliopiston
tenure track -järjestelmästä. (Ks. tästä
mm. Acatiimi 4/2010.) Raevaara tähdensi, että
kaikilla professoritasoilla tehtäviin sisältyy myös
opetusta. Pedagogiset valmiudet ovat uralla etenemisen
edellytys. Paikkoja on alkuvaiheessa 45.
Myös lehtori-track (university teacher –> university
lecturer –> senior university lecturer) on
tulossa. Yliopistonlehtori-portaan kelpoisuuden
suosituksena on tohtorintutkinto. Raevaara huomautti,
että tämä urapolku ei ole pullonperä,
vaan systeemistä on mahdollisuus jatkaa professoriputken
ensimmäiselle tasolle.
Riskinottoa pitää opettaa
EK:n Innovaatioympäristö ja osaaminen -osaston
johtaja Timo Kekkonen puhui odotuksista, joita
elinkeinoelämällä on yliopisto-opetukselta. Hän
korosti, että osaamisperusta on pohja kaikelle innovaatiotoiminnalle.
EK:n oma Tulevaisuuden oppivien verkostojen
-hanke sekä kansallinen innovaatiostrategia ovat
olleet muovaamassa elinkeinoelämän linjauksia.
Kekkonen visioi myös niitä muutoksia, joita tulevaisuuden
organisaatiorakenne luo oppimiselle.
Hierarkkisesta organisaatiosta siirrytään matriisiorganisaation
kautta vähitellen pilviorganisaatioon.
- Moniosaajisuus syntyy ryhmissä, yhä harvempia
töitä tehdään yksin. Työ irtautuu rutiineista,
abstraktiotaso kasvaa, työn sisällöt pitää
määritellä itse tai muiden kanssa.
- Tulevaisuudessa työn tekeminen muistuttaa
elokuvan tekemistä: kootaan sopiva porukka tekemään.
Free-lanceryhteiskunta nousee.
Mitä taitoja tulevaisuuden työ sitten edellyttää
tekijöiltään? EK:n selvitysten mukaan yrityksen
kaipaavat osaajiltaan laaja-alaisuutta, vuorovaikutustaitoja,
verkosto-osaamista, kielitaitoa. Näistä
syntyy vaatimuksia kaikille koulutustasoille.
- Yliopistoissa opiskelijoita pitää opettaa ottamaan
enemmän vastuuta itsestään. Nykyinen
koulutusjärjestelmä ei kannusta riskinottoon. Se
on liian tasapäistävää, se on irtautunut liiaksi työelämästä,
se ei ole tarpeeksi asiakaslähtöistä, Kekkonen
luetteli.
Opetuksen ja tutkimuksen yhteyttä Kekkonen
piti tärkeänä.
- Huippututkimus nostaa opetuksen laatua,
houkuttelee parhaita osaajia, tarjoaa luontevan
rajapinnan työelämän kanssa. Mutta huippututkija
ei ole välttämättä huippuopettaja.
Yleisökysymyksissä ihmeteltiin mm. sitä, että
yliopistojen nykyinen johtamisjärjestelmä ei vastaa
yhtään Kekkosen näkemystä tulevaisuuden organisaatiomallista.
YLL:n hallituksen jäsen Seppo
Sainio kummasteli, mistä löytyy aika kaikkiin
vaateisiin. Keskustelussa kysyttiin myös, mikä on
sivistysyliopiston ja sen arvojen kohtalo?
Palkkausjärjestelmässä kosolti rukattavaa
Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtaja Nina
Pärssinen esitti näkemyksiä ja kokemuksia työehtosopimuksesta
sekä palkkausjärjestelmästä. Yliopistojen
ensimmäistä työehtosopimusta Pärssinen
luonnehti puolin ja toisin kohtuulliseksi lopputulokseksi.
- Kaikki määräykset on saatu yksiin kansiin –
jos ei oteta huomioon TES-kirjan epäonnistunutta
liimasidontaa, Pärssinen hymähti ja lupasi, että
jatkossa sivut pysyvät paremmin kiinni.
Yliopistojen nykyisessä palkkausjärjestelmässä
Pärssinen näki kosolti rukattavaa. Esimiesten kannalta
järjestelmä on vaativa: miten arvioida alaisia
analyyttisillä pisteillä?
- Suoriutumisen pistearvioinnista en oikein
tykkää. Miten henkilön suoriutuminen peilautuu
ryhmän suoriutumiseen? Miten arvio voi olla tasapuolinen
yhden yliopiston sisällä?
Tehtäväkohtaisen palkanosan vaativuusryhmittelyä
Pärssinen piti kohtuullisen onnistuneena. Sen sijaan palkkaporrastus ja prosessin kaavamaisuus
saivat häneltä miinuksia. Sivistystyönantajien
mielestä portaitten pitäisi olla samansuuruisia.
- Missä on todellinen kannustavuus? Järjestelmän
pitäisi kannustaa koko työuran ajan, nyt taulukko
loppuu kesken. Pilkotaanko taulukkoa vai
miten sitä tulisi kehittää?
Henkilökohtaisen palkanosan puolella Pärssinen
sijoitti pluspuolelle skaalan laajuuden, kun
taas pisteet ja porrastus eivät häntä innostaneet.
- Järjestelmän rukkaaminen vaatii rahaa. Yliopistoilla
on aika tiukka tilanne, kuten tiedätte.
Mikään ei toimi ilman kustannusten hallintaa.
Palkkausjärjestelmän kehittäminen kirvoitti
luonnollisesti paljon yleisöpalautetta. YLL:n puheenjohtaja
Tuula Hirvosen mielestä palkkausjärjestelmä
on jämähtänyt. Lisäksi erimielisyyksien
käsittelyssä on ongelmia. Sibelius-Akatemian
Tuire Kuusi katsoi, että järjestelmän kriteerit eivät
toimi taideyliopistoissa. Riitta Jyrhämä Helsingin
yliopistosta kuvasi lähiesimiehen työläitä tehtäviä
“kuin johtaisi pk-yritystä”.
Opetusministeri ei olisi halunnut jatkaa
varainkeruuaikaa
Päivän päätteeksi opetusministeri Henna Virkkunen
kertoi ajankohtaisia kuulumisia korkeakoulupolitiikasta.
Hän kehui, kuinka suomalaiset
korkeakoulutkin ovat pärjänneet kansainvälisessä
vertailussa. Kanadalaisen selvityksen mukaan korkeakoulutukseen
osallistumisaste on meillä korkea,
opintotukijärjestelmämme on antelias ja
opiskelijat valintaan tasa-arvoisesti.
Virkkunen huomautti, että opetus- ja tutkimushenkilöstöä
on viime aikoina lisätty verrattuna
tukihenkilöstön määrään. Yliopistoihin tuli
viime vuonna noin 600 henkilötyövuotta lisää.
Uuden budjettikirjan mukaan opettajien ja
opiskelijoiden lukumääräsuhde on yhtäkkiä kohentunut.
Kun tutkijatkin lasketaan opetushenkilöstöön,
opiskelijoita on enää 8,3 per opettaja.
(Ks. Opettaja-opiskelijasuhteen suuri harppaus -
juttu, Acatiimi 6/2010.) Virkkusen mukaan luvut
perustuvat yhdessä yliopistojen kanssa sovittuihin
toiminnan tuloksellisuuden indikaattoreihin
2010-2012.
Virkkunen arvioi, että rakenteellinen kehittäminen
jatkuu koko korkeakoulusektorilla. Yliopistojen kohdalla asia on edennyt ammattikorkeakouluja
paremmin.
- Uskon, että yhdistymisiä tulee seuraavina
vuosina lisää myös yliopistojen kohdalle.
Yliopistouudistusta opetusministeri hehkutti
hyvin onnistuneeksi.
- Meille ei ole tullut siitä merkittävää kritiikkiä.
Virkkunen kehui koulutussektorin rahoitustilannetta.
Koulutuksen rahoitus kasvaa ensi vuoden
budjetissa 6 prosentilla ja yliopistojen toimintamenoihin
tulee lisää 160 miljoonaa euroa.
Yliopistoindeksi merkitsee vuoden 2011 osalta 45
miljoonaa euroa.
Hallitus päätti lokakuun lopussa jatkaa yliopistojen
varainkeruuaikaa kuudella kuukaudella
30.6.2011 saakka. Virkkunen oli päätöstä vastaan.
- Seuraavalla hallituksella on todella vaikeat
ajat. Mutta hyvä päätös oli se, että valtio maksaa
helmikuussa vastinrahan tämän vuoden loppuun
mennessä kerätyistä varoista. Nykyinen hallitus
hoitaa siis suurimman potin, vain hännät jäävät
kesäkuulle.
Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu kolmen
vuoden sykleissä. Tämän vuoden alusta käyttöön
otettuun malliin ei haluttu isoja muutoksia – niitä
voi olla odotettavissa 2013. Mallia aiotaan yksinkertaistaa.
Virkkunen lupaili myös, että yliopistojen
kasvanut autonominen asema otetaan siinä
paremmin huomioon.
Opetusministerin puheenvuoron jälkeisessä
keskustelussa uudistusbuumi sai kritiikkiä. Anne-
Maritta Hopkins Tampereen yliopistosta kysyi,
valvooko ministeriö, kuinka laadukkaita ja järkeviä
yliopistojen rakenteelliset uudistukset ovat?
Virkkunen halusi uskoa yliopistojen vapauteen
tässä asiassa, koulutusvastuut toki sovitaan yhdessä.
- Työntekijän näkökulmasta oli turvallisempaa
olla valtiolla. Nyt on paljon pelkoja liikkeellä. Pelko
estää luovuuden ja aiheuttaa huonon olon
henkisesti, kommentoitiin yleisön joukosta.
- On vakava viesti, jos henkilöstö kokee pelkoa.
Se syö voimavaroja. Tämä on suuri haaste
erityisesti esimiestyölle ja johtamiselle, Virkkunen
vastasi.
Kirsti Sintonen
|