Sattumia mahtuu tiedeuralle

Sattumille, riskeille ja hölmöilyllekin pitää suoda mahdollisuus tutkimustyössä. Kannustavat vanhemmat ja perheen tuki ovat tärkeitä etenkin naisten uralla etenemiselle.

Tieteen päivien 2015 yleisteemana oli Sattuma. Professoriliitto järjesti 9. tammikuuta Vuoden Professorin julkistuksen perään session Sattuma omalla uralla ja alalla. (Ks. juttu Vuoden Professori Maria Lähteenmäestä) Ohjelmassa viisi aiempaa Vuoden Professoria kertoi oman taipaleensa sattumista.

Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri puhui avauksessa oman alansa sattumista. Hämäri toimii aerosolifysiikan professorina Helsingin yliopistossa.

— Sattuma on tuttua omasta taustastani, sillä kvanttimekaniikka perustuu todennäköisyyksiin ja tilastollisuuteen. Eli tapahtumia ei voi ennustaa eksaktisti perinteisestä fysiikasta poiketen. Tämä on ollut suuri muutos maailmankuvassamme.

— Ilmakehätutkimuksessa puhutaan myös perhosefektistä. Eli että perhosen siivenisku voi muuttaa säätilaa siten että toiselle puolelle maapalloa tulee myrsky. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on epälineaarinen systeemi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia lopputilaan.

Lasikatolta välttyminen oli onnellinen sattuma

Maria Lähteenmäen esityksen jälkeen aiempien Vuoden Professorien puheenvuorot aloitti Vuoden Professori 2013 Eva-Mari Aro. Aro on nyt akatemiaprofessori ja Suomalaisen tiedeakatemian esimies. Hänen uravalinnakseen tuli kasvibiologia ja fotosynteesitutkimus erinäisten sattumien kautta. Työuran kannalta onnellinen sattuma oli se, että professori Niina Valanne pyysi Aroa tutkimusapulaisekseen ensimmäiseen fotosynteesin biokemiaa selvittävään Suomen Akatemian projektiinsa. Tämän kautta nykyisin huippuyksikön johtajana toimivan Aron alaksi valikoitui nimenomaan fotosynteesitutkimus.

Aro kuvasti urakehitystään pylväsdiagrammien avulla. Kansainväliset jaksot olivat tärkeitä, samoin Suomen Akatemian jatkuva tuki. Myös perheen kannustus ja töiden jakaminen molempien huoltajien kesken auttavat eteenpäin.

— Lasikatolta välttyminen oli onnellinen sattuma. Viestinä miehille voi sanoa, että fiksut miehet eivät lankea naisten vähättelyyn ja ”ohittamiseen” keskusteluissa.

— Ja viestinä naisille: kunpa lasikaton läpäisseet naiset yhteiskunnan eri vaikutusalueilla olisivat tarpeeksi kypsiä tukemaan nuorempia kollegojamme heidän urakehityksessään. Ei sattuma vaan keskinäinen sallimus kehittää urapolkuja, päätti Aro esityksensä.

Ministeriöiden ohjailema tutkimus on vaarallista

Oman tieteenalansa maailman viitatuin tutkija, akatemiaprofessori Markku Kulmala oli Vuoden Professori 2012. Kulmala lähti lukemaan teoreettista fysiikkaa, koska siihen ei ollut pääsykokeita. Myöhemmin alaksi kuitenkin valikoitui fysiikka ja nimenomaan aerosolifysiikka. Sattuma oli myös uran alkuvaiheelle osunut Tshernobylin onnettomuus 1986. Saman vuosikymmenen lopussa pidetty Akatemian seminaari ja Värriöön perustettu ensimmäinen SMEAR-asema olivat myös merkittäviä etappeja urakehitykselle.

— Tieteen tekeminen perustuu siihen, että ollaan valmiita menemään tuntemattomaan. Tiede sisältää epävarmuuden kohtaamisen. Matkalle sattuu myös tuloksekasta hölmöilyä. Valmius epäonnistumiseen mahdollistaa sukeltamisen tuntemattomaan. Tätä kautta voi syntyä uusia, merkittäviä läpimurtoja.

Tästä syystä Kulmala katsoi, että ministeriöiden ohjaama tutkimus on vaarallista. Muun muassa aerosolitutkimuksen aloittamista pidettiin aikoinaan hölmöläisen hommana – ”Kulmala ei tee mitään hyödyllistä”. Nyt iltakehäntieteen tutkimus on vientituote. Mittausverkostoa suunnitellaan Euroopasta Siperian yli Kiinaan.

— Tutkimustyön kehitysvaiheita voi kuvata historian esimerkeillä. Alussa on metsästys, jossa hyvällä onnella on iso merkitys. Sitten tulee maaviljelys, kuten meidän tapauksessa SMEAR-asemat. Tästä seuraa teollistumisen vaihe, erikoistunut henkilöstö ja kriittinen massa. Nyt olemme palvelujen vaiheessa, johon liittyy myös yhteiskunnan tarpeisiin vastaaminen. Mutta tulee muistaa, että tutkimustyötä ei tehdä vain tästä syystä, Kulmala huomautti.

Kannustusta kannattaa hakea myös kauempaa

Vuoden Professori 2011 Riitta Keiski pohdiskeli seuraavaksi tekniikan urapolun mutkia, myötäleitä ja sattumia. Keiski on Oulun yliopistossa aineen- ja lämmönsiirtotekniikan professori. Hän on myös Suomen Akatemian hallituksen jäsen.

— Kannustavat vanhemmat, hyvät opettajat ja rakkaus matematiikkaan johdattivat opiskelutaipaleelle. Kokkolan kodin läheiseltä teollisuusalueelta tuoksahdellut rikkihappo siivitti myös tekniikan opintoihin.

Keiski löysi uraltaan 10 vuoden syklejä. Sattumaa oli mm. sopivien työtehtävien löytyminen yliopistolta DI-tutkinnon jälkeen. Kansainvälisyys, etenkin jakso Kalifornian Berkeleyssä vei uralla eteenpäin. Siellä toteutui tutkimusyhteisölle tärkeä kriittinen massa.

Tasa-arvoisuus on tekniikan alalla edelleen haasteena naisen urakehitykselle. Tarvitaan pelottomuutta, pitkäjänteistä näyttöä ja energisyyttä.

— Jos yliopistotyössä tuntuu välillä siltä, että läheltä ei aina saa tunnustusta, sitä kannattaa hakea kauempaa. Olen päättänyt, että en koskaan jätä tutkijoita yksin niin kuin itse aikoinaan jäin väitöskirjavaiheessa, Keiski totesi lopuksi.

Lopputulosta ei osaa ennustaa

Vuoden Professori 2007, suomen kielen professori Kaisa Häkkinen puhui seuraavaksi aiheesta Sattupedagogiikkama vai sallimus. ”Sanojen salapoliisi” oli otsikkona Häkkisestä Acatiimiin tehdyssä jutussa (1/2008). Sanojen ja sanontojen alkuperää Häkkinen selvittää myös Tiede-lehden suositulla ”Omat sanat” -palstalla.

Luontevaa olikin, että Häkkinen aloitti esityksensä kertomalla sattuma-sanan alkuperästä. Se on johdos sattua-verbistä. Sekä verbi että johdin kuuluvat ikivanhaan perintösanastoon. Olennaista niissä on, että jokin koskettaa pyytämättä, tapahtumien kulku ei ole omassa hallinnassa.

— Omalta uralta löytyy esimerkkejä sekä sattumasta että sallimuksesta. Vaikka suunta on alun perin valittu itse, lopputulosta ei olisi osannut ennustaa.

Eva-Mari Aron ja Riitta Keiskin tavoin myös Kaisa Häkkinen antoi kovasti arvoa kodin sivustatuelle. Kotijoukot kannustivat, että tutkijanuraa kannattaa kokeilla. Nuorena opiskelijana hän myös arvioi, että suomen kielellä työllistyy — ainakin Suomessa.

Helsingissä opiskelun jälkeen piti pohtia ankarasti, voisiko ihminen muuttaa Turkuun. Se osoittautui kuitenkin hyväksi työskentelypaikaksi – yleinen kielitiede kukoisti ja työllisti. Väittelyn jälkeen Häkkinen pääsi suomen kielen apulaisprofessoriksi Åbo Akademiin.

— Yllätys oli, että siellä sai jopa 40 000 markan määrärahan kirjallisuuden hankintaan.

Yhteistyö luonnontieteilijöiden kanssa alkoi sattumana. Humanistitutkija sai ”pyytämättä ja yllättäen” kirjoittaa kauniita kirjoja lintujen nimistä.

— Täysin pyytämättä ja yllättäen jouduin dekaaniksi ja yliopiston hallitukseen. En tiennyt edes olevani ehdolla.

Kaisa Häkkinen on nyt palannut perustutkimuksen pariin. Hänen elämänsä toisen miehen, Suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan käsikirjoitukset ovat tutkimuksen kohteena. Niitä on Häkkisen mukaan tutkittu meillä yllättävän vähän.

Sattumat ja tietoiset ratkaisut – elämän kudelma

Viimeisenä puhui Vuoden Professori 2006, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianomusiikin professori Erik T. Tawaststjerna. Hän aloitti pohtimalla 150 vuotta sitten syntyneen Jean Sibeliuksen uraa — siihenkin mahtui sattumia.

— Rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan oli avattu liikenteelle muutama vuosi ennen hänen syntymäänsä, normaalilyseo aloitti toimintansa Sibeliuksen ollessa kuusivuotias ja Helsingin musiikkiopisto perustettiin hänen ollessaan 16. On kiinnostaa spekuloida sillä, mitä hänestä olisi tullut, jos hän olisi sattunut syntymään 10 vuotta aiemmin.

Perhe on antanut perintötekijät ja kasvuympäristön. Näin myös Tawaststjernalle. Hänen isänsä oli ollut pianisti ennen kuin hänestä tuli tutkija ja Sibeliuselämäkerran kirjoittaja. Lähtökohdat pojan uralle olivat siis paremmat kuin useimmilla.

— Jälkeenpäin voin kyllä todeta, että isäni ei laajasta musiikkisivistyksestään huolimatta ollut kokenut lasten opettaja, enkä usko, että kaikki hänen antamansa ohjeet kestäisivät nykyisten pedagogiikka-asiantuntijoiden tarkastelua.

Sattumana voidaan pitää sitä, että kodin lähellä asui pianisti, urkuri, professori Tapio Valsta, jonka johdolla Erik T. Tawaststjerna jatkoi opintojaan. Tie jatkui Moskovan ja Wienin kautta New Yorkin Juilliard- kouluun. New Yorkin yliopistossa oli tuolloin kehitetty PhD-tutkinto esittävässä säveltaiteessa, jonka hän suoritti Juilliardin maisterintutkinnon jälkeen.

Sattuman osuus jatkui Suomeen palattua. Sibelius- Akatemia oli juuri muuttunut valtion korkeakouluksi ja sinne tarvittiin suuri määrä uusia, koulutettuja opettajia. Aluksi Erik T. Tawaststjerna oli piano- ja kamarimusiikin lehtori, ja nuoruusvuosien opettajan Tapani Valstan siirryttyä eläkkeelle, professorin virka aukesi.

— Ihmiselämä koostuu sekä sattumista että tietoisista ratkaisuista. Joskus on vaikea vetää rajoja näiden käsitteiden välille, sillä ne kietoutuvat usein toisiinsa elämän mutkikkaassa kudelmassa.

teksti Kirsti Sintonen
kuvat Veikko Someropuro

• Painetussa lehdessä sivu 24