Professorit Esko Valtaoja, Per Mickwitz ja Anna Mauranen keskustelivat tieteen arvosta.

Tiedon arvo vai hyöty?

Onko tutkimuksella ja uudella tiedolla arvo sinänsä vai vain, jos se tuottaa konkreettista hyötyä, esimerkiksi talouskasvua? Tieteen päivillä pohdittiin vaikeaa kysymystä tiedon arvosta.

"Päivän painin" keskustelijoiden, professori Esko Valtaojan ja professori Per Mickwitzin painotukset olivat erilaiset, vaikkei kumpikaan juuri kieltänytkään vastapuolen kantoja, eivätkä varsinkaan tieteen mittaamattomia hyötyjä ihmiskunnalle vuosisatojen aikana.

Valtaoja halusi painottaa perustutkimuksen merkitystä, koska se on myös kaiken soveltavan tutkimuksen perusta. Mickwitz taas sanoi mieluiten kannattavansa tiedon "sekä-että"-mallia, jossa tiedolla on mahdollisuus päätyä yhteiskunnan hyödynnettäväksi erilaisina sovelluksina. Keskustelu rönsyili näiden tukipilareiden ympärillä siirrettynä suomalaisiin 2000-luvun tilanteisiin. Haastajana toiminut professori Anna Mauranen ja mattotuomari professori Heikki Ruskoaho asettivat keskusteluun omia näkemyksiään.

— Nykypäivän Suomessa näyttää olevan täysin unohdettu, mistä kaikki tieteen hyöty lähtee eli tästä näennäisesti hyödyttömästä perustutkimuksesta. Valtaoja valitti.

— Sitä ei tueta, vaan tunnutaan pidettävän lähinnä haitallisena ja poiskitkettävänä.

— Suomessa tieteen taso ja patenttien määrä on laskenut 2000-luvulla, kun siellä pohjalla ei ole sitä "hyödytöntä" tiedettä ja ideoita (siis perustutkimusta), Valtaoja latasi.

— Jopa yritysten tutkimus ja tuotekehitys -toiminta on mennyt alas, kun ne näyttävät sokaistuneen välittömän hyödyn tavoittelusta. Yritysten pitäisi käyttää hyväkseen korkeimman tason tiedettä, mutta ei, tohtoreita ei yrityksiin palkata.

Valtaoja kertoi myös muutaman surkuhupaisan esimerkin siitä, kuinka yliopisto oli kehottanut hänen ryhmänsä astrofyysikkoja keskittymään väestön vanhenemisen tutkimukseen, se kun on nykypäivän agendalla kovaa valuuttaa.

Valtaoja jatkoi, että hänen kokemuksensa mukaan tutkimuksen rahoitus ja sen myötä valinnanmahdollisuudet ovat jatkuvasti vähentyneet. Tästä Mickwitz oli tosin eri mieltä ja sanoi, että 90-luvulta lähtien tutkimuksen kokonaisrahoitus Suomessa on merkittävästi kasvanut. Tämä on totta, mutta globaalia trendiä seuraten täälläkin rahoitusta on keskitetty, eikä se ole kasvanut tasaisesti. Se merkitsee, että yliopistojen valinnanvapauden myötä ja vaikka Suomen Akatemian painopistealueiden mukaisesti, joidenkin tutkimusalojen rahoitus on suhteellisesti vähentynyt.

Yliopistoissa keskitetään ja tehdään valintoja tutkimuksen suhteen, mikä on hyvä, mutta onko se mennyt jo liian pitkälle, Mickwitzkin kysyi.

Hän katsoi, että tieteen ja tutkimuksen pitäisi olla nykyistä enemmän yhteiskunnassa läsnä.

— Jos ne olisivat lähempänä toisiaan, tutkimus ei olisi niin vieras asia, ja hyödyntämismahdollisuudetkin ehkä paremmat. Elinkeinoelämässä tutkimuksen rooli pitäisi olla suurempi. Tähän tarvitaan pluralismia eli dialogia perustutkimuksen ja muun yhteiskunnan välillä, Mickwitz esitti. Ja rahoittajien, kuten Suomen Akatemian täytyy huolehtia tutkimusrahoituksesta myös uteliaisuuslähtöiselle tutkimukselle.

Päivän painissa pohdittiin myös hallinnon ja politiikkojen suhdetta tutkittuun tietoon.

— Esimerkiksi ilmastonmuutoskysymyksessä on hienosti edetty siinä, miten tiedettä kuunnellaan, Mickwitz totesi. Nyt meillä on laajasti eri tieteenaloja edustava moniääninen paneeli, jota poliitikot todella kuuntelevat.

Mauranen katsoi, että suurissa kysymyksissä kaikki todellakin kääntyvät tutkijoiden puoleen, koska ei ole mitään muuta tapaa saada tietoa. Hän kertoi, että 2019 alussa aloitti Suomen tiedeakatemioiden vetämä tiedeneuvonantohanke, joka valistaa päättäjiä päätösten tieteellisestä sisällöstä. (Ks. tästä lisää)

Metsien käyttö on suuri aihe suomalaisessa julkisessa keskustelussa, ja siitä löytyy paljon vaihtoehtoisia argumentteja ja poliittisiakin mielipiteitä. Mickwitzin mukaan tässä aiheessa, kuten usein, täysi riippumattomuus on hankalaa. Läpinäkyvyys täytyy silti olla hyvä, jotta puhujan sidonnaisuudet käyvät ilmi.

— Suomen tiedeyhteisölle on iso haaste selvittää, miten metsien käytöstä keskustellaan julkisesti, jotta saavutetaan yhteinen ymmärrys sille, mitä oikeasti tiedetään. Jatkuvasti vaihtuvat mielipiteet kun eivät ole hyvästä myöskään tieteen uskottavuudelle, Mickwitz lisäsi.

Valtaojan mielestä sellaiselle tutkimukselle, jonka tiettyjen päämäärien saavuttamiseen on valtiovalta antanut rahoituksen, kuten strateginen tai kehitysaluetutkimus, pitäisi jyrkästi sanoa ei.

Voiko uuden tiedon arvon ja hyödyn erottaa? kysyi mattotuomari Ruskoaho lopuksi.

— Jokainen uusi tiedonjyvä lisää ymmärrystämme maailmasta, vaikka se onkin aluksi abstraktia hyötyä, vastasi Valtaoja.

— Hyöty pitäisi nähdä laajemmin kuin vain tutkimustuloksena tai patenttina, Mickwitz tuumi. Hyötyä on myös yhdessä tekeminen yritysten ja sidosryhmien kanssa. Kolmas hyöty on sitten vielä osaamisen siirtyminen, kun tutkija siirtyy paikasta toiseen.

---