Suomalaistutkijat ovat EU-rahoituksen saamapuolella

Tutkijoilta kuulee usein urputusta EU:n tutkimusrahoituksen hakemisen vaikeuksista ja turhasta byrokratiasta. Tästä huolimatta tutkimusrahoituksessa Suomi on nettosaaja, muistuttaa Suomen Akatemian EU-asiain päällikkö Heikki Holopainen.

Suomessa tilastoidaan yllättävänkin tarkasti avainlukuja liittyen EU-rahoituksen saamiseen. Tekesin koostama ”Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa” -selvitys sisältää 68 sivua. Siellä on jos jonkinlaista ranking-faktaa eri jäsenmaiden pärjäämisestä, rahoituksen jakautumisesta suomalaisten organisaatioiden kesken, tieteenalojen ja yliopistojen välisistä sijoituksista.

Suomi on ollut EU:n tutkimusohjelmissa jatkuvasti saamapuolella suhteessa siihen, mikä on Suomen osuus EU-budjetista, toteaa Suomen Akatemian EU-asiain päällikkö Heikki Holopainen.

Suomeen tulee kaksi prosenttia koko 7. puiteohjelman rahoituksesta. Asukaslukuun suhteutettuna vain Sveitsi, Tanska, Alankomaat ja Ruotsi saavat Suomea enemmän rahaa tästä ohjelmasta. Viime vuoden lokakuun loppuun mennessä puiteohjelmasta on rahoitettu 452 suomalaisen organisaation 2255 osallistumista (1 555 hanketta) yhteensä noin 757,9 miljoonalla eurolla.

Onko EU-jäsenyys ollut siis suomalaistutkijoille lottovoitto? Edellä mainittujen numerotietojen lisäksi Holopainen katsoo asiaa myös kotimaisen tutkimuspolitiikan vinkkeleistä:

— Voi kysyä, laittaisiko Suomi puiteohjelmista kotiutunutta rahoitusmäärää tutkimukseen kansallisesta budjetista, mikäli Suomi ei olisi EU:n jäsen?

— Rahoituksensaantia ehkä vielä tärkeämpi asia on se, että EUjäsenyys on voimistanut ja kanavoinut tiedepolitiikan ja tieteen tekemisen isoja virtauksia Suomeen ja Suomessa, mikä on ollut voittopuolisesti hyvä asia.

— Lisäksi EU-jäsenyyden kautta Suomi on ollut helpommin, luontevammin ja useammin nyörein mukana isommassa tutkimusyhteisössä. Kansainvälinen yhteisjulkaiseminen on lisääntynyt jatkuvasti 1990-luvulta lähtien. OKM:n selvitysten mukaan EU15-maat on suurin yhteisjulkaisijaryhmä ja julkaiseminen niiden kanssa on lisääntynyt eniten: 38 % yhteisjulkaisuista vuosina 1990-93 ja 54 % vuosina 2006—2009. Voidaan miettiä, onko tämä EU-jäsenyyden ja puiteohjelmien vaikutusta, Holopainen kysyy.

Jäsenyyden vaikutuksia voi myös peilata Norjan tilanteeseen. Holopaisen mukaan Norja osallistuu varsin määrätietoisesti EU:n tutkimuskuvioihin kaikilla tavoilla, jotka ovat ei-jäsenille mahdollisia: maa maksaa erillismaksun siitä, että se saa osallistua puiteohjelmiin, ja se on aktiivisesti mukana myös puiteohjelmien ulkopuolisissa EU:n tutkimuskuvioissa mm. eurooppalaisessa tutkimusinfrastruktuurityössä.

— Plussaa tästä Norjalle on ollut se, että se on ehkä joutunut tekemään tietoisempia valintoja kansainvälisen yhteistyön suhteen kuin Suomi, jolle EU-tutkimusasiat tulevat tietyllä tavalla ’kuin manulle illallinen’. Toisaalta Norja haluaisi monissa EU-tutkimusasioissa päättäviin pöytiin, mutta se ei pääse, koska ei ole jäsen. Se on ulkona, kun päätetään esimerkiksi puiteohjelmista.

EU antaa lisäpotkua tutkimusinfroille

EU:n merkitys näkyy vahvasti myös siitä, että se ajaa varsin aktiivisesti rajat ylittävän tutkimustoiminnan helpottamista. Näihin kuuluu muun muassa tutkijoiden sosiaaliturvan parantaminen (ks. juttu), rekrytointien avoimuus ja tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäytön helpottamista.

— Ehkä paras esimerkki EU:n tutkimuspolitiikan vaikutuksista Suomen linjauksiin löytyy tutkimusinfrastruktuureista. EU:n toiminta tällä alueella antoi Suomelle sykäyksen kehittää omaa infrapolitiikkaansa, Holopainen huomauttaa.

Suomen Akatemian asettama asiantuntijaryhmä julkisti maaliskuun puolivälissä tutkimusinfrastruktuurien strategian ja päivitetyn tiekartan vuosille 2014—2020. Tiekartta on suunnitelma seuraavien 10-15 vuoden aikana tarvittavista uusista tai rakentamisvaiheessa olevista tutkimusinfroista. Näitä ovat mm. FinELib, Kansallinen elektroninen kirjasto ja Otaniemen mikro- ja nanoteknologian infrastruktuuri sekä ICOS, joka sisältää yli 100 ilmakehä-, ekosysteemi- ja merihavaintoasemaa ympäri Euroopan. ICOSin päämaja sijoittuu Helsingin yliopiston Kumpulan kampukselle.

Opetusministeri Krista Kiuru painotti tiekartan julkistustilaisuudessa, että tutkimusinfrastruktuurien rahoituspohjaa tulee laajentaa. Hän katsoi, että Horisontti 2020 -ohjelma tarjoaa suomalaisille tutkijoille, korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja tutkimusorganisaatioille yhden merkittävän rahoituslähteen. Horisontti 2020 -ohjelman rahoituksesta tullaan kohdentamaan 2,2 miljardia euroa tutkimusinfrastruktuurien kehittämiseen.

Maailman suurin tutkimuksen rahoitusohjelma

Horisontti 2020 on maailman suurin tutkimuksen rahoitusohjelma. Noin 79 miljardin euron ohjelmassa yhdistetään aiemmin käytössä olleet kilpailukyky- ja innovaatio-ohjelma (CIP) sekä Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) muuhun tutkimuksen puiteohjelman rakenteeseen.

— Nyt samassa ohjelmassa on rahoituksen koko ketju perustutkimuksesta markkinoille. Jos Horisonttia tarkastelee suomalaisen tutkimusrahoituksen näkökulmasta, ohjelmassa on paketoitu yhteen kaikki julkisen rahoituksen instrumentit.

— Suomen Akatemian kannalta keskeinen on ERC-rahoitus, joka on EU:n tutkimusrahoituksen menestystarina. Rahoitus on vertaisarvioitua ja kilpailtua Akatemian rahoituksen tapaan. Tavoitteena on tieteellinen huippulaatu, Holopainen tähdentää.

Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n tutkimusrahoitus tuli mukaan puiteohjelmarahoitukseen vuonna 2007. Suomalaiset tutkijat ovat pärjänneet kohtuullisen hyvin myös tämän rahan hakemisessa. Vuodenvaihteessa päättyneen 7. puiteohjelman aikana Suomeen on tullut 68 ERC-rahoitusta. Rahoituksesta 44 on mennyt nuoremman polven tutkijoille ja 24 tutkijanurallaan edistyneemmille tutkijoille. Rahoitusta on ohjautunut kahdeksaan yliopistoon ja kahteen tutkimuslaitokseen. ERC onkin ollut suomalaisyliopistoille suurin EU-rahoituksen lähde. Yliopistojen viestinnät ovat myös heränneet asiaan ja sähköpostiin tippuu aika usein tiedotteita isojen ERC-rahojen saamisesta.

Horisontti 2020:n budjetissa ERC saa selvästi lisää rahaa. Horisontin ensimmäisiä hakuja sulkeutui viime kuussa eikä tilastoja suomalaishakijoiden pärjäämisestä ollut vielä tiedossa, kun tämä numero meni painoon.

Tutkijaliikkuvuuteen enemmän vauhtia

Mutta toki suomalaisilla on parannettavaakin EU:n tutkimusrahoituksen saamisessa. ERC-rahoituksessa nuorempien tutkijoiden hakuaktiivisuus on kolmen viime vuoden aikana selvästi noussut, mutta Holopainen hieman ihmettelee kokeneempien tutkijoiden osallistumisintoa. Keskimääräinen ERC-rahoituksen läpimenoprosentti on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Suomen Akatemian vuoden 2012 akatemiatutkijahaussa.

— Tutkijoiden kollegiaalisuutta ja mentorointia pitää kehittää. ERC-rahoitusta saaneet tutkijat antavatkin neuvoja nuoremmille, mutta vielä yleisempi kulttuurin muutos olisi tarpeen, Holopainen toivoo.

Suomalaiset saavat usein hyviä tai jopa erinomaisia pisteitä rahoitushakemusten ansioluetteloista, mutta itse hakemuksissa suomalaiset pärjäävät selvästi kilpailijamaista tulleita hakijoita huonommin.

Oikeiden asioiden listaaminen hakemukseen on tärkeää – hakemuksiin kaivataan siis lisää terävyyttä. Lisäksi laitosten sisällä ei ole aina järkevää, että jokainen tutkija hakee rahaa, vaan pitäisi tukea jotain hakemusta. Joidenkin yliopistojen laitoksilla tästä onkin hyviä kokemuksia.

Heikki Holopainen ymmärtää tutkijoiden marinan EU-byrokratiasta.

— Mutta toisaalta kuuluu myös sellaista, että EU-rahaa on helpompaa hakea kuin kansallista tutkimusrahaa.

Isoimmilla yliopistoilla neuvontaa antavat tutkimuspalvelut ja tukijärjestelmät alkavat olla jo hyvällä mallilla. Tutkimushallintojen väellä on oma verkostonsa, jossa vaihdetaan kokemuksia. Pienessä maassa yhteistyö on tarpeen.

Holopaisen mukaan tutkijaliikkuvuuteen tähdätty Marie Sklodowska-Curie -haku on meillä liian vähän hyödynnetty. Kokeneiden tutkijoiden liikkuvuutta halutaan juuri nyt vauhdittaa 240 miljoonalla eurolla ja haun määräaika päättyy 11. syyskuuta.

TIN:n asialistalla turhan harvoin

Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö vastaa EU:n tutkimuspolitiikkaan liittyvien asioiden valmistelusta ja koordinoinnista yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tekesin yhteydessä toimiva EU:n tutkimus- ja innovaatio -ohjelmat EUTI hoitaa tiedotusta, neuvoo ohjelmiin hakeutuvia ja koordinoi ohjelmien kansallista yhteysverkostoa.

Heikki Holopaisen mielestä EU-asioiden koordinaatio ja yhteistyö Suomen Akatemian ja Tekesin välillä toimii ihan hyvin.

— Tämä on Akatemian ja Tekesin yhteistyössä yksi kiinteimmistä ja pitkäaikaisimmista aiheista. Haasteita kuitenkin riittää, kun sekä kansalliset että EU:n tutkimuslinjaukset elävät koko ajan.

Luin hiljattain VTT:n tutkijaryhmän tekemän ansiokkaan arvion tutkimus- ja innovaationeuvostosta. Arvioitsijoiden mukaan EU:n tutkimusasioita käsitellään neuvostossa yllättävän vähän. Vuosien 2005-2013 aikana EU-asiat olivat esityslistoilla kolme kertaa, kun esimerkiksi Suomi-Viro -yhteistyö yhdeksän kertaa.

— En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Yleisesti ottaen EU-tutkimusasioista voisi keskustella paljon nykyistä enemmän niin päättävillä, valmistelevilla kuin tekevilläkin tasoilla. Ylimmillä päättävillä tasoilla keskustelua vaikeuttaa ehkä se, että tutkimuspolitiikka on moneen politiikan lohkoon verrattuna tietyllä tavalla teknistä ja varsin asiantuntijavetoista. EUtasolla tämä ehkä entisestään korostuu, Holopainen pohtii.

Ura vie Akatemiasta Sivistystyönantajiin

Tämän lehden ilmestyessä Heikki Holopainen on juuri aloittanut uusissa tehtävissä Sivistystyönantajien tiede- ja korkeakoulupoliittisena asiamiehenä. Ura siis vei Helsingin Hakaniemenrannasta Etelärantaan.

Tähän saakka EK:n jäsenjärjestö Sivistystyönantajat, joka edustaa yliopistotyönantajia, on keskittynyt lähinnä työmarkkina-asioihin, mutta nyt se haluaa vahvistaa osaamistaan myös yliopisto- ja tutkimuspolitiikassa.

— Vaihtelu virkistää, kommentoi Holopainen työnantajan vaihdosta.

Suomen Akatemiassa Heikki Holopainen ehti olla vuodesta 2002, joista EU-asioiden päällikön tehtävissä viimeiset kolmisen vuotta. Tampereen yliopistosta v. 2002 valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri aloitti tämän vuoden alussa väitöskirjan tekemisen Turun yliopistossa. Väitöskirjan aiheena on Suomen tutkimuspolitiikan eurooppalaistuminen.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

• Painetussa lehdessä sivu 20