Keskustelua

Menestyäkseen yliopistot tarvitsevat demokratiaa

Keskustelu vuoden 2010 yliopistolain vaikutuksista yliopistojen johtamiskulttuuriin jatkuu vilkkaana. Tuoreen (19/9/19) Tampereen yliopistoa koskevan selvityksen mukaan henkilökunta on tyytymätön tapaan, jolla päätöksiä tehdään: jopa 70 % kannattaisi rehtorin ja dekaanien valintaa suorin vaalein, ja enemmistö myös yliopistoyhteisön edustuksen saamista kaikille hallinnon tasoille.

Myös Helsingin yliopiston vuonna 2015 alkaneista YT-neuvotteluista tehty selvitys (Scott 10/17) osoittaa yliopistoyhteisön tyytymättömyyden johdon läpinäkymättömyyteen ja yksisuuntaiseen kommunikaatioon. Saman suuntaisia ulostuloja on Oulun yliopistosta (Kaleva, mielipide 7.2. 2019, 15.2.2019, 7.4.2019, 17.11.2017), vaikka vastaavia selvityksiä Oulussa ei vielä ole tehty.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) julkaisemissa (21.9.2018; 15.9.2016) vuoden 2010 yliopistolain vaikutuksia tarkastelleissa raporteissa todetaan, että ”johtajakeskeisempi johtamisjärjestelmä on etäännyttänyt yliopistoyhteisöä päätöksenteosta”, ja että "henkilöstö kokee lakiuudistuksen vaikuttaneen kielteisesti työhyvinvointiin, mikä näkyy mm. epävarmuutena ja työn kuormittavuutena.”

Yliopistojen johtamiskulttuuriin on ottanut kriittisesti kantaa myös Helsingin kauppakorkeakoulun emerituskansleri Matti Lehti Helsingin Sanomien vieraskynässä (2.9.2019). Kyse on selvästi koko Suomen yliopistoja koskevasta ongelmasta.

Julkisuudessa on usein esitetty, ettei vuoden 2010 yliopistolaki velvoita käytäntöihin, joissa yliopistoyhteisön ääntä ei kuulla. Tämä on yhtä epärehellistä kuin jos kertoisi, että laki, jonka voimaantulon jälkeen rötökset ovat yleistyneet, ei yllytä niitä tekemään. Käytännössä hallituksella, rehtorilla ja hänen välittömässä alaisuudessaan toimivilla dekaaneilla ei nykyisen lain mukaan ole velvoitetta ottaa yliopistoyhteisöä mukaan päätöksentekoon. Esimerkiksi Oulussa kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani nimitettiin vuonna 2018 vastoin tiedekunnan nimenomaista tahtoa. Koska johtoporras hallitsee myös yliopiston virallista viestintää, ja heillä on valtansa ansiosta mahdollisuudet olla jatkamatta ei-toivottujen henkilöiden työsopimuksia, on yliopistoyhteisön ahdinko ymmärrettävää.

Esimerkki tällaisesta hallintokulttuurista löytyy myös Acatiimin palstoilta (4/2019, 5/2019): allekirjoittanut toi esiin huolestuneisuutensa mielivaltaisesta toimintakulttuurista, jonka seurauksena eräiden Oulun yliopiston tutkimusryhmien ja koulutusohjelmien tulevaisuus on vaarassa.

Samassa Acatiimin numerossa Jukka Kekkonen kirjoitti, kuinka yliopistoissa on muodostunut kuulemisteattereiden käytäntö, joissa opettajia ja opiskelijoita ”kuulemalla” legitimoidaan tehdyt mielivaltaiset päätökset. Kuin oppikirjaesimerkkinä Oulun yliopiston hallinto vastasi kirjoitukseeni vastineella, jossa paitsi ohitettiin alkuperäisessä kirjoituksessa osoitetut ongelmat, oikeutettiin käydyt mini YTprosessit vetoamalla juuri eri tahojen ”kuulemisiin”. Tosiasiassa näissä kuulemisissa henkilöstön kysymyksiin ei vastattu, ja opiskelijoita lähinnä ojennettiin. Erikoista vastineessa on myös se, että yhdeksi tärkeimmistä perusteluista YT-neuvotteluille katsottiin johdon “lakisääteinen velvollisuus" reagoida henkilöstön ylikuormitukseen.

Toisin kuin usein väitetään, yliopistojen diktatorinen vallankäyttö on tehnyt hallinnon päätöksenteosta entistä kapea-alaisempaa. Kun päätöksenteossa esim. käytetään vain yhtä OKM:n tulosmittaria, tarkoitushakuisesti aktualisoidaan henkilökohtaisiin mielihaluihin perustuvia operaatioita. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että yliopiston johto voi toimenpiteillään tuhota jopa omat kansainvälisesti menestyneet tutkimusyksikkönsä.

Luovuus voi kukoistaa ja yliopisto menestyä vain, mikäli pelon ilmapiiri murretaan — nykyisellään se on omiaan karkottamaan lahjakkaimmat nuoret tutkijat pysyvästi Suomen ulkopuolelle. Tutkijoiden asiantuntemusta pitää kuunnella ja demokratisoitumiskehitys aloittaa yliopistoissa. Se edellyttää, että vuoden 2010 yliopistolaki avataan hallituksen toimesta. Nyt olisi aika kaikkien yliopistojen yhdistää voimansa Helsingin Muutos2020- liikkeen kanssa, yhteistyössä alan ammattiliittojen kanssa.

Eija Laurikainen
tähtitieteen dosentti

Tekstin työstämiseen on osallistunut tutkijoita ja opettajia useista eri tutkimusryhmistä ja tiedekunnista Oulun yliopistossa, mutta mahdollisten seurausten vuoksi he eivät halua nimeään julkisuuteen