Keskustelua

Avoin tiede ja tutkijoiden tekijänoikeudet

Acatiimin viime numeroissa on käyty keskustelua tutkijoiden tekijänoikeuksista liittyen erityisesti tutkimustuotosten rinnakkaistallennukseen. Aiheesta ovat kirjoittaneet professorit Rainer Oesch (Acatiimi 7/2017) sekä Matti Wiberg ja Seppo Koskinen (Acatiimi 8/2017). Haluaisimme tässä vastineessa täsmentää joitakin kirjoituksissa esitettyjä käsityksiä rinnakkaistallentamisesta ja tuoda esiin sen etuja tieteellisen tiedon levittämisessä.

Aluksi yhteenveto avoimen julkaisemisen eri muodoista: Välittömässä avoimessa julkaisemisessa kirjoittaja tai hänen taustaorganisaationsa maksaa OAlehdessä (gold OA) tai tilausmaksullisessa lehdessä (hybrid OA) julkaisemisesta aiheutuvat kulut artikkelin avoimeksi saattamisesta. Ns. vihreän tien avoimessa julkaisemisessa eli rinnakkaistallennuksessa (green OA) tutkija tallentaa yliopiston julkaisuarkistoon tutkimustuotoksena kustantajan salliman käsikirjoitusversion (ns. pre-print tai post-print /final draft eli artikkeliversion ennen vertaisarviointia tai sen jälkeen). Monet kustantajat asettavat rinnakkaistallenteelle julkaisuviiveen, jota ennen se ei saa näkyä julkaisuarkistossa.

Professori Oesch painottaa aiheellisesti, että tutkijoilla on oikeus julkaista tutkimustuloksiaan vapaasti haluamissaan kanavissa ja tulla nimetyksi tutkimustuotostensa tekijöinä. Kirjoituksesta ei selviä, miksi hän katsoo korkeakoulujen ja tekijöiden etujen olevan asiassa ristiriidassa keskenään. Rinnakkaistallennuksessa tutkija säilyttää oikeutensa tallentamansa version sisältöön ja voi määritellä sen jatkokäyttöoikeudet julkaisuarkistossa käyttämällä Creative commons -lisenssejä. Sen sijaan kustantajan kanssa tehtävässä sopimuksessa tekijä usein luovuttaa kustantajalle oikeutensa teokseen.

Marja-Leena Mansalan OKM:lle tekemässä selvityksessä, johon Oesch viittaa, esitetään tutkijoiden tekijänoikeutta laajennettavaksi siten, että ”tekijän olisi aina mahdollisuus julkaista tieteellinen artikkeli tai monografia ei-kaupallisessa julkaisuarkistossa, jonka tehtävänä tai tarkoituksena on turvata tieteellisten julkaisujen saatavuus ja säilyvyys” (OKM 2017:15, s. 40).

Tavoitteena on turvata tiedonsaanti myös siinä tapauksessa, että taloudellista voittoa tavoittelevien kustantajien kanssa ei julkaisujen käytöstä pystytä neuvottelemaan sopimuksia, joita yliopistot voivat maksaa, jolloin monien tutkijoiden tutkimusartikkeleiden saatavuus Suomen tieteellisissä kirjastoissa vähintään vaikeutuu. Vastaava lakiin perustuva oikeus tutkijoilla on esim. Ranskassa ja Saksassa. Kun tutkijoilla on lakisääteinen mahdollisuus kustantajasta riippumatta rinnakkaistallentaa tutkimustuotoksensa, ne ovat avoimesti saatavilla yliopistojen julkaisuarkistossa. Tekijänoikeuteen tehtävä laajennus takaa siten yliopistojen tutkimustoiminnan dokumentoinnin, pitkäaikaisen säilyvyyden ja jatkokäytön ja tuo samalla tutkimustuloksille laajaa näkyvyyttä ilman maksumuureja.

Yliopistojen julkaisuarkistot ovat niiden omistamia, pysyviä avoimia tietovarantoja. Sen sijaan kaupalliset yhteisöpalvelut, kuten ResearchGate tai Academia. edu, saattavat muuttaa toimintaansa arvaamatta ja nopeasti esimerkiksi omistuspohjan muutoksen johdosta. Julkaisuarkistojensa avulla yliopistot voivat aktiivisesti markkinoida omien tutkijoidensa tutkimustuloksia kustantajien asettamilla reunaehdoilla. Rinnakkaistallennus edistää tutkimuksen näkyvyyttä: esim. rinnakkaistallennukset sisältävä Helsingin yliopiston Helda-julkaisuarkisto menestyy tutkitusti hyvin mm. Google-hakutuloksissa. Lisäksi tutkija voi itse tehokkaasti levittää julkaisujensa open access-versioita omien kanaviensa ja erilaisten näkyvyyspalveluiden kautta.

Monissa tutkimuksissa on myös osoitettu, että avoin julkaiseminen lisää viittauksia. Siten rinnakkaistallenteet toimivat myös tehokkaina mainoksina varsinaiselle julkaisulle ja niillä voidaan myös edistää tutkimuksen vapaata saatavuutta kehittyvissä maissa. Tapauksissa, joissa tutkimustulosten julkaisemiseen liittyy tutkijan taloudellisia intressejä, on hyvä huomata, että Mansalan selvityksessä esitetään oikeutta rinnakkaistallennukseen pikemmin kuin rinnakkaistallennusta velvollisuutena, ja ristiriitatilanteessa yliopistot tuskin vaativat välitöntä rinnakkaistallennusta. Yleisesti ottaen rinnakkaistallennusta voidaan kuitenkin pitää tutkijoiden ja yliopistojen yhteisenä interessinä, kuten Kirsti Sintonen kirjoittaa Acatiimissa 1/2018).

Professorit Wiberg ja Koskinen huomauttavat, että ”tekijänoikeuksia ei voi tieteen avoimuuden humussa täysin ohittaa niin kuin nyt on yhä kasvavassa määrin käymässä”. Edellä sanotusta on toivottavasti käynyt jo selville, että näin ei suinkaan ole. Wibergin ja Koskisen mukaan työnantajan rinnakkaistallennusvelvollisuus on siirtämässä tutkijoiden tekijänoikeuksia yliopistojen hallittavaksi. Kuten edellä on todettu, rinnakkaistallenteen kohdalla tekijän valitsema lisenssi varmistaa, että tekijänoikeuksia kunnioitetaan. Siten ei pidä paikkaansa, että ”yksittäisellä tutkijalla…ei ole mitään keinoja valvoa järjestelmistä imuroitujen julkaisujen jatkokäyttöä, kaupallistakaan hyödyntämistä.” Tutkija on yleensä jo luovuttanut tutkimustuotoksensa oikeudet kustantajalleen julkaisusopimuksen yhteydessä. Siten niitä ei, kustantajalta lupaa kysymättä, voi tallentaa myöskään esim. tieteellisen sosiaalisen median palveluihin kuten ResearchGateen.

On varmasti tapauksia, joissa epätietoisuus tekijänoikeusasioista voi johtaa ongelmallisiin tilanteisiin. Yliopistoissa tai muistiorganisaatioissa ongelmatilanteisiin on yleensä saatavissa apua yliopistojen tutkimushallinnolta, lakimiehiltä ja kirjastoista. Professorien esittämät tapaukset järjestöaktiivista, joka digitalisoi ja julkaisee tieteellisen seuran julkaisusarjan tekijöiltä lupia kysymättä ja kansalaisesta, joka vaatii professorin lähettävän hänelle julkaisunsa vedoten veronmaksajan rooliinsa, ovat hyviä esimerkkejä tapauksista, joissa tekijänoikeus säilyy tekijällä. Tekijä voi halutessaan määrätä jatkokäyttöoikeudet lisensoinnin kautta tai luopua niistä mikäli niin haluaa.

Wiberg ja Koskinen huomauttavat myös, että yliopistojen tutkimustietojärjestelmät sisältävät henkilöitä, jotka eivät ole pitkään aikaan olleet ao. yliopiston palveluksessa ja toisaalta henkilöitä, joille ei ole kirjattu julkaisuja. Tutkimustietojärjestelmiin sisältyy mm. tietoja jatko-opiskelijoista ja opettajista, joilla on tieteellistä aktiviteettia, mutta vähemmän julkaisuja. Lisäksi esimerkiksi Helsingin ja Turun yliopistot sallivat tutkimustuotosten tallentamisen koko tutkijan uran ajalta, kunhan kuhunkin julkaisuun merkitään asianomainen affiliaatio. Järjestelmän pitäminen ajantasaisena vaatii kuitenkin myös tutkijoiden itsensä aktiivisuutta. Tutkijoiden runsaan liikkuvuuden vuoksi yliopistot ja kirjastot kannustavat tutkijoita ottamaan käyttöönsä yksiselitteisen ORCID tutkijatunnisteen.

Rinnakkaistallentaminen on lähtökohdiltaan avointa julkaisemista, jonka tavoitteena on tutkimustuotosten kontrolloitu saattaminen nopeasti ja tehokkaasti julkisesti luettavaksi. Julkaisun tieteellinen hyväksikäyttö eli viittaaminen vaatii kuitenkin edelleen useimmissa tapauksissa alkuperäisen julkaisulähteen tarkistamisen ja siihen viittaamisen.

Pälvi Kaiponen
Puheenjohtaja, Suomen tieteellinen kirjastoseura
STKS, Palvelujohtaja, Helsingin yliopiston kirjasto
Ulla Nygren
Puheenjohtaja, Suomen yliopistokirjastojen verkosto FUN. Kirjastonjohtaja, Turun yliopisto
Jukka Rantasaari
Tutkimuksen palveluiden päällikkö, Turun yliopiston kirjasto
Markku Roinila
Tietoasiantuntija, Helsingin yliopiston kirjasto

---

Suomen Akatemian myöntämä tutkimusrahoitus ja Akatemian vastaanottamat hakemukset (pl. profilaatiorahoitus), 2011—2015

	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)*	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)**	Tuotto per hakemus (€)
Helsingin yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 465 548 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 5483	Tuotto per hakemus (€ 84 908 €
Aalto-yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 153 166 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 2301	Tuotto per hakemus (€ 66 565 €
Turun yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 138 747 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 2166	Tuotto per hakemus (€ 64 057 €
Jyväskylän yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 115 474 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 1830	Tuotto per hakemus (€ 63 101 €
Tampereen yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 73 315 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 1234	Tuotto per hakemus (€ 59 412 €
Itä-Suomen yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 85 233 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 1501	Tuotto per hakemus (€ 56 784 €
Oulun yliopisto	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 95 225 000 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 1918	Tuotto per hakemus (€ 49 648 €
Keskiarvo	SA:n myöntämä tutkimusrahoitus (€)* 160 958 286 €	SA:n vastaanottamat hakemukset (kpl)** 2348	Tuotto per hakemus (€ 63 496 €

*Tiedot Vipunen-verkkopalvelusta.
**Tiedot Suomen Akatemian kirjaamosta.

Suomen Akatemia arvostaa Helsingin yliopiston rahoitushakemuksia

Kansallisesti tärkein tutkimusrahoittaja, Suomen Akatemia, tuki suomalaista tutkimusta viime vuonna vajaalla 440 miljoonalla eurolla. Rahoituspäätösten tärkein kriteeri on tieteellinen laatu, ja arvioinnista vastaavat kansainvälisistä asiantuntijoista kootut eri tutkimusalojen paneelit. Kuten aina tutkimuksen laatua arvioitaessa, arviointiprosessi, tiedepolitiikka ja lopputulokset herättävät vilkasta keskustelua ja kritiikkiäkin.

Tutkijat Atte Oksanen ja Pekka Räsänen katsoivat vuonna 2016 Suomen Akatemian päättäjien tukeneen Helsingin yliopistoa muiden yliopistojen kustannuksella. Akatemian edustajat vastasivat toteamalla, että Oksasen ja Räsäsen tutkimuksessa oli vakavia puutteita ja että johtopäätökset olivat täten virheellisiä.

Yhden yliopiston tietoista suosimista rahoituspäätöksissä on vaikeaa ellei mahdotonta selvittää. Tiedostamaton suosiminen kuitenkin näkyy tilastollisesti ja erityisen selvästi pidemmän ajan kuluessa. Verrattaessa yliopiston Akatemia-hakemusten määrää samalle yliopistolle myönnettyyn rahoitukseen voidaan laskea organisaatiokohtainen yhden hakemuksen keskimääräinen ”tuotto”. Mitä suurempi hakemuksen tuotto on, sitä ”parempia” hakemusten voidaan olettaa olevan. Tässä yhteydessä parempi ei välttämättä tarkoita korkealaatuisempaa tutkimusta, vaan se voi viitata esimerkiksi tutkimuksen toteutettavuuteen, sovellettavuuteen, ajankohtaisuuteen tai vaikka tutkimusympäristöön. Tarkastelun ulkopuolelle jää Akatemian jakamasta rahoituksesta ainoastaan ns. profilaatiorahoitus, jossa yliopisto voi saada yhdellä hakemuksella kymmenien miljoonien eurojen rahoituksen toimintansa kehittämiseen.

Helsingin, Aalto, Turun, Oulun, Jyväskylän, Itä- Suomen ja Tampereen yliopistot ovat laskevassa järjestyksessä aktiivisimmat Akatemia-rahoituksen hakijat. Seitsemän yliopiston vertailu vuosina 2011— 2015 paljastaa, että Helsingin ja Oulun ääripäitä lukuun ottamatta kussakin organisaatiossa yksi lähetetty Akatemia-hakemus tuottaa kutakuinkin saman verran. Yliopistojen hakemukset tuottivat keskimäärin 63 000 euroa, mutta Oulun yliopisto erottautui joukosta 49 600 euron keskimääräisellä hakemustuotollaan. Viiden vuoden aikana Oulun yliopistosta lähti Akatemiaan yhteensä 1918 hakemusta ja rahoitusta myönnettiin hieman yli 92 miljoonaa euroa.

Keskimääräinen 63 000 euron tuotto kalpenee verrattaessa Helsingin yliopiston lukuihin. Vuosina 2011–2015 Helsingin yliopiston Akatemialta saama rahoitus oli 465 miljoonaa euroa ja hakemuksia lähti 5483 kappaletta. Yhden hakemuksen keskimääräinen tuotto oli siis miltei 85 000 euroa, eli yli 70 prosenttia enemmän kuin Oulun yliopiston hakemus tuotti. Helsingin yliopistosta lähtenyt hakemus tuotti myös noin 30 prosenttia enemmän kuin seuraavaksi parhaiten pärjännyt Aalto-yliopisto.

Tärkeimmän arviointikriteerin ollessa tieteellinen laatu hakemusten määrällä, yliopiston koolla tai sen sijainnilla ei tulisi olla merkitystä. Tosiasiassa suuret yliopistot saavat kuitenkin välillisesti koostaan johtuvaa etua. Niillä on pienempiä yliopistoja laajempi ja ajantasaisempi tutkimusinfrastruktuuri, enemmän näkyvyyttä kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa sekä kattavammat hallinto- ja tutkimuksen tukipalvelut. Isot yliopistot myös vetävät puoleensa kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita, jotka vuorostaan hakevat rahoitusta korkeatasoiselle ja entuudestaan tunnetulle tutkimukselleen. Akatemian myöntämää rahoitusta tutkineen Maria Lähteenmäen mukaan Helsingin yliopisto saattaa saada etua siitä, että se on Suomen kansainvälisesti tunnetuin yliopisto – ja kansainvälisiähän arvioitsijatkin ovat.

Näyttäytyäkseen houkuttelevana kohteena tutkimusrahoitukselle yliopistojen tulee kannustaa tutkijoitaan kansainväliseen liikkuvuuteen ja verkostoitumiseen, ja yliopistojen tulee aktiivisesti etsiä kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. Yliopistojen tulee myös helpottaa tutkijoiden yhteisten rahoitushakemusten laatimista ja laskea sekä organisaatioiden että tieteenalojen välisiä raja-aitoja tutkimushankkeiden ja tutkijaliikkuvuuden osalta. Muun muassa monitieteisyyttä ja tieteidenvälisyyttä tukee myös ehdotus uudeksi Akatemialaiksi, joka menee kevään aikana eduskunnan käsittelyyn.

Lauri Keskinen
Kirjoittaja työskentelee tutkimusrahoituksen asiantuntijana Turun yliopiston tutkimusrahoitusyksikössä
Soile Haverinen
Kirjoittaja työskentelee tutkimuspalvelupäällikkönä Turun yliopistossa

---